Mitä muslimeille pitäisi tehdä?
Lapsuuden vuosina
Kauan sitten elämä tuntui yksinkertaiselta. Tai sitten muistini on tullut huonoksi. Lapsuuden maisemissa – Lappeenrannassa – en tiennyt eri uskonnoista juuri mitään. Oli vain kirkkouskovaisia, jotain helluntailaisia ja meitä esikoislestadiolaisia, eli meikäläisiä. Tämä oli helpoksi opetettu. Meikäläiset olivat oikeita uskovaisia ja muut olivat vähintäänkin outoja. Muhamettilaisista kerrottiin koulun uskontotunneilla, kun opetettiin tosi kaukaisista ja eksoottisista ihmisistä. Eivät tuntuneet oikein todellisilta. Olivat yhtä epätodellisia, kuin Ambomaan pakanat, joita lähetyssaarnaajat käännyttivät kristityiksi. Kaikki oli vähän aikuisten juttuja.
Ruotsissa
Ruotsiin menin papiksi uskoontulon ja opiskeluvuosien jälkeen. Siellä oli melko maallisia suomalaisia, minun seurakuntaani. Kohteliaita ruotsalaisia, vähän sellaista bättre folk porukkaa. Sitten oli paljon ystävällisiä ja mutkattomia muslimeita. Hyviä tyyppejä, joiden puolesta oli luontevaa rukoilla. Jotta usko heitäkin koskettaisi. Olivat lähimmäisiä, joita saattoi rakastaa ja arvostaa. Ennen muuta lähimmäisyys tuntui todelta. Ruotsissa kaikki ihmiset monikulttuurisessa pikkukaupungissa olivat meikäläisiä: olimme kaikki samaa joukkoa. Asuimme lähekkäin, viihdyimme omissa oloissa ja toisten seurassa. Jälkeenpäin ajatellen tuo elämänvaihe oli turvallista ja pelotonta olemista. Ruotsissa oli hyvä henki. Eräs ruotsalaispappi sanoi kerran, että heidän maa on Jumalan erityisen siunauksen kohde, koska Ruotsi on aina toivottanut pakolaiset tervetulleiksi. Näin koettiin 1980-luvun Ruotsissa
Karjalohjan aikoja
Suurimman ajan pappisvuosista olen ollut Karjalohjalla. Noina vuosina kohtasin oikeastaan vain supisuomalaista porukkaa. Jäyhiä länsiuusmaalaisia ja Helsingin seudun kesäasukkaita. Islam alkoi tulla vahvasti liki median kautta: terrorismiuutisissa, Afganistanin sotien uutisoinnissa ja tietysti kaksoistornien sortuessa. Väkivaltauutiset ja terroristien pahuus muovasivat kuvaa islamista. Rauhan uskonto ei ollutkaan rauhan, vaan pelotuksen uskonto. Mietin usein mielessäni, milloin kaikki muuttui? Vähitellen hyväksyin ajatuksen, ettei mitään muutosta islamissa ollut tapahtunut. Sama valloituksen ja pelottelun aate oli vaikuttanut 600 luvulta alkaen. Miekkalähetys oli aina ollut vallalla. Ruotsin muisto kertoi todellisista pakolaisista, niistä muslimeista, jotka olivat paenneet diktatuuria, jonka pohjalla oli heidän oma uskontonsa.
Tänään
Viime vuodet ovat olleet surullista vihan aikaa. Minua kosketti erityisen kovasti 7.10.2023, kun juutalaiset joutuivat kansanmurhan kohteeksi. Gazan asukkaat ja Hamasin jäsenet murhasivat, raiskasivat ja vangitsivat tuhatmäärin juutalaisia ja Kaukoidän siirtotyöläisiä. Samaan aikaan maailma suuttui Israelille ja juutalaisille, kun he vastasivat väkivaltaan, eivätkä suostuneet uhreiksi. Kuva islamista on muuttunut mielessäni palestiinalaisten väkivallan takia. Samoin länsimaissa olevien muslimisiirtolaisten takia, jotka huutavat vihaa länsimaita, kristittyjä ja juutalaisia kohtaan. Uskontojen sota taitaa olla tämä lopunaikojen viimeinen sota?
Mitä minun ja sinun tulisi tehdä kristittynä? Miten suhtautua islamiin ja muslimeihin? Ajattelen Ruotsin vuosia ja sitä rakkautta, jota koin meitä suomalaissiirtolaisia, ruotsalaisia ja muslimeita kohtaan. Se sydämen asenne, Jumalan henki, sanoo selvästi: Jatka edelleen rukousta ja siunaa muslimeita. Tee parannus vihan ajatuksista ja suuttumuksesta. Rakasta islamin ikeen alla olevia lähimmäisiä. Siunaa, älä kiroa. Tähän Jumala meitä kehottaa. Rakasta lähimmäistäsi. Ja mikä tärkeää: Älä pelkää mitään. äläkä ketään. Jeesus on kanssasi.
Siunausta kesään, ystävä
Heikki Linnavirta, rovasti
Hei Jeesus, tässä Heka
Kummallinen maailma. Ihan, kuin saatanan valta olisi voimistumassa? Toivottavasti vetää pian viimeisiään. Silti armotonta menoa. Maailmassa soditaan, niin kuin ennenkin. Nyt vain media tuo sodat häiritsevän lähelle. Ahdistavaa tämä sotaan suhtautuminen meillä kotoisessa Suomessa. Presidenttimme kiihkoilee ja uhittelee Venäjän suuntaan ihan kuin se kirosananiminen pressa, Trump, konsanaan. Jotenkin meidän Stubbilla on hahmotusvaikeuksia
omasta suuruudestaan ja Suomen koosta. Tänne jos rysähtäisi raja-aidat kaataen aitovenäläisiä maatuskoja ja ukkoja kolme neljä miljoonaa ja pyytäisi turvapaikkaoikeutta, niin siinähän Suomi olisi harasoo. Pienempikin uho riittäisi. Muistan hyvin ajat, jolloin sotaveteraaneja oli elossa ja voimissaan. Heiltä kuuli vakavimmat varottelut sodan kauheuksista. Uho oli kaukana.
Sitten tämä uskovaisen vaino. Yhtä isoäitiä – Päivi Räsästä – on vainottu muiden suomalaisten uskisten puolesta vuositolkulla. Nyt kun maito on kaatunut maahan niin joka toinen kristitty taivastelee oikeuslaitoksen (sen vasemmistolaisen, 3-2) mädännäisyyttä. Eiköhän me olla porukalla ja vuositolkulla yllytetty Räsästä: ”Näytä niille Päivi, taistele. Me ollaan täällä takana ja pikkusen syrjässä. Kun ollaan syntymäsäikkyjä koko uskovaisten
lauma.” Parhaita Räsäsen tukijoita ovat olleet muutamat jonkun sortin homot
poliitikot (Vigelius, Tynkkynen) ja se yksi ateisti (Puopolo). Kummallinen maailma. Kaikki jaot ovat sekaisin. Jeesus, katso vähän tämän onnellisen kansan puoleen. Meidän onnellisuus läikkyy vähän hulluuden puolelle. Jeesus, Sulle kaikki. Mulle loput.
Onko naispappeus pelastuskysymys?
Otan pelastuksen tosissani. Kannan huolta itseni lisäksi perheeni pelastumisesta, suvun ja ystävien (mulla on muutama) pelastumisesta. Samoin isänmaa ja tämä jumalaton kansa on pelastusrukoukseni päivittäinen kohde. Muslimit, hindut, ateistit ovat myös rukouslistallani.
Kansankirkko ja sen hyvinvointi ovat rukous- ja huolestumisaiheitani. Kestona. Nyt naispapit ovat taas pulpahdelleet mediassa moniin keskusteluihin.
Onko naispappeus pelastuskysymys? Uskovan, poliittisesti kieroutuneen meikäläisen, vastaus
on jotenkin tällainen: Naispappeuden hyväksyminen ei vaikuta kotiuttamiseen, mutta siunausten estyminen on huimaa naispappeuden myötä. Feminismi kaappasi naispapit aggressiiviseen huomaansa melko heti, kun ensimmäiset naispapit
vihittiin.
Maailman henki tuli kirkkoon niin ryminällä, kuin hitaasti hivuttaen. Perustettiin erilaisia ”Tulkaa kaikki, viekää kaikki” liikkeitä. Seurauksena Pride-uskonto, johon piispat viehtyivät heti. Nuo tuulenhaistajat. Ilmastomuutosfanatismi, josta Greta Thunberg aikanaan löysi leipäpuunsa. Islamin romantisoiminen ja 1960-luvun ”Palestiinan vapautus juutalaisista” -aate löysi myös sijaa kirkosta Kuopiota myöten. Naispapeista Tuntematonta sotilasta lainaten: ”Ne jyrää meitin!”
Naispappien vika? No ei, vaan kirkon, joka luopui Raamatun sanasta. Kun nykytilanne on tämä, niin olisiko kirkon korkea aika suorittaa jako kahteen? Verotusoikeus ja seurakuntien suuri omaisuus tietysti hankaloittaa tilannetta, mutta Suomen valtiohan voisi tulla avuksi ja tehdä Kustaa Vaasat, eli ottaa kirkon omaisuus pois kuleksimasta. Sen jälkeen olisi helppo tehdä jako kahteen. Mihin Jeesus tulisi? Jokaisen kristityn sydämeen. Edelleenkin.
Heikki Linnavirta, rovasti
Mihin Jeesus tulee?
Nuorten repliikit jäävät joskus mieleen. Vuosikymmeniä sitten pidin rippikoulua Karjalohjan Lasikirkossa. Teimme kollaasia: ”Liimatkaa ja leikatkaa, piirtäkää tai maalatkaa.” Raamatun kertomus oli taustavirikkeenä. Siinä sitten tuli isolle pahville selitettävää lehtikuvin ja piirroksin Raamatun opetuksesta. Ryhmissä oli turvallista työskennellä.
Yhdelle nuorelle oli mukavasti iskostunut mieleen elämän ja rippikoulun tärkein nimi. Niinpä hän ryhmänsä puolesta huolehtien kailotti kovalla äänellä joka suuntaan: ”Mihin Jeesus tulee? Mihin Jeesus tulee?”
Kaipauksella muistelen vanhoja, ehkä parempia, aikoja. Nuoret olivat innostuvia, vanhemmat sparrasivat ja rakastivat lapsiaan ja koulu oli oikeasti koulu, ei mikään chillauspaikka. Näin voi olla nytkin, mutta melkoisesti epäilen. Ajan henki on hämmentävä. Oikea ja väärä ovat vaihtaneet paikkaa. Itsekkyys, oman persoonan ylenpalttinen
hoivaaminen ja ihailu on suositeltavaa. Biologia on nykyään psykologiaa. Sukupuolia on kuulemma kymmenittäin?
Yksi keskustelu netissä herätteli. Vahingossa unohduin kuuntelemaan, vaikka pyrin välttämään
provosoitumista. Sen verran olen vanha uskovainen. Tuossa nettikeskustelussa konservatiivikristitty ja Pride-liberaali kristitty väittelivät tasa-arvosta ja rakkaudesta. Aivan hullu tilanne. Jos antikristillinen pride aate ohjaa, niin tasa-arvo on juuri niin maailmoja syleilevää ja kaiken tukahduttavaa, kuin vain voi olla. Niin pitääkin. Se on heidän uskontonsa. Jos Raamattu on perusta, niin asia on kristillisen selkä ja toimiva. Tässä se rippikoulunuoren kysymys ja huudahdus on kohdallaan: ”Mihin Jeesus tulee?”
- Jeesus tulee siihen keskelle elämää.
- Jeesus tulee syntisen auttajaksi.
- Jeesus tulee pelastamaan synnin, saatanan ja
kuoleman vallasta.
- Jeesus tulee ohjaamaan ihmisen Taivaan tielle.
Tässä on vastausta kaiken maailman kysymyksiin, kipuihin ja ongelmiin, sairauksien, hämmennyksen, mutta myös ilon keskelle.
Turhista keskusteluista, jotka eivät toimi: Miehen ja
naisen tasa-arvossa ajauduin minäkin moneksi vuodeksi sivuraiteille varhaisina pappisvuosina. Yritin selittää yhteensopivaksi feminismin kyllästämää tasa-arvoa ja Raamattua. Siinähän kiemurtelin monta vuotta eksyksissä seurakuntalaisten keskellä. Hui kauhistus.
Sitten havahduin, kun vähän ymmärsin. Elämän, rakkauden, oikean tasa-arvon ja kunnioittamisen lähtökohta on Jumala, ei ihminen: ”Mitä Jumala ajattelee? Miten Jeesus asettelee nämä ihmisten kysymykset? Mihin väittelyihin Jeesus osallistuu, mihin ei?” Tässä perustava muistutus Raamatusta:
”Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.
Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella.” (Jesaja 55:8-9)
Jeesus ei läheskään aina vastannut oppineitten tai eliitin kysymyksiin Hän asetti omat kysymykset tai
jatkoi vain matkaansa. Nuo Jeesuksen kysymykset ovat hyvä rohkaisu uskovalle, Raamatun sanan todesta ottavalle kristitylle. Meillä on ne oikeat kysymykset, sinulla ja minulla. Jos rakastamme Jumalaa ja lähimmäisiä. Emme hukkaa ruutia uskosta osattomien viisasteluihin tai pilkallisiin kommentteihin. Meidän kysymykset ovat yksinkertaisia: ”Mihin Jeesus tulee? Onko Jeesus elämäsi Vapahtaja? Tahdotko päästä kerran Taivaaseen yksin armosta?”
Meillä on hyvä perusta. Kaikki on maksettu ristillä. Jumalan viisaus, on maailmalle hullutus, vaan me olemme voittajia Voittajan puolella. Tänään. Huomenna. Aina.
Jeesus kanssasi, ystävä. Heikki Linnavirta, rovasti